Hallitus antoi 5.2.2026 esityksen hankintalain (HE 2/2026) ja erityisalojen hankintalain muuttamisesta. Uudistuksen tavoitteena on lisätä kilpailua, markkinoiden toimivuutta ja huoltovarmuutta sekä tiukentaa sidosyksikkösääntelyä. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan keväällä 2026.
Lakiuudistus kiristää sidosyksikkösääntelyä merkittävästi ja aiheuttaa suuria muutoksia lukuisiin kuntien in-house -yhtiöihin. Jatkossa hankintayksikön on omistettava vähintään 10 % sidosyksiköstään, jotta in house -asema säilyy. Lainsäätäjän viesti on selvä - pienomistuksiin perustuvia sidosyksikkörakenteita halutaan purkaa ja kilpailua lisätä. Sidosyksikön vähimmäisomistusosuutta koskevaa säännöstä sovellettaisiin lähtökohtaisesti 1.7.2027 lukien jäljempänä kerrottavin poikkeuksin.
Omistusta koskevaa 10 %:n vähimmäisvaatimusta ei kuitenkaan sovellettaisi sidosyksiköihin, jotka on perustettu tuottamaan yksinomaan lakisääteistä palvelua tai tähän liittyviä tietojärjestelmiä. Tällaisia yhtiöitä voivat olla esimerkiksi kirjastopalveluja varten perustetut sidosyksiköt. Lisäksi edellytyksenä olisi, että tällaisen sidosyksikön liikevaihto ei ylitä yhtä miljoonaa euroa vuodessa. Ehdotettu poikkeus mahdollistaisi tällaisille sidosyksikköyhtiölle laajemman omistajapohjan. Lisäksi terveystoimen toimialalla olisi pidempi siirtymäaika sidosyksikön omistusta koskevan vaatimuksen toimeenpanolle.
Uudistuksen todellinen ydin ei kuitenkaan ole pelkästään uusi 10 %:n omistusvaatimus. Ratkaisevaa on se, mitä tapahtuu, jos sidosyksikköaseman edellytykset eivät enää täyty ja ennen kaikkea, mitä siitä oikeudellisesti voi seurata.
Laki velvoittaa irtisanomaan, mutta sopimus ei lakkaa itsestään
Lakiesityksen mukaan hankintayksikön ja sidosyksikön välinen sopimus tulee irtisanoa, jos hankintalain 15 §:n sidosyksikköedellytykset eivät enää täyty. Hankintalaki ei kuitenkaan tee sopimuksesta automaattisesti pätemätöntä, eikä säädä sopimuksen purkautumisesta itsestään. Sopimus pysyy voimassa, ellei hankintayksikkö ryhdy aktiivisiin toimenpiteisiin.
Toisin sanoen, vaikka sidosyksikköedellytykset eivät enää jatkossa täyty, sopimussuhde ei lakkaa, vaan hankintayksikölle syntyy ainoastaan sopimuksen irtisanomisvelvollisuus.
Siirtymäjärjestelmä - hallittu muutos vai sopimuksen jatkumisen mahdollistava rakenne?
Siirtymäjärjestelmä rakentuu kolmelle tasolle:
- 10 %:n omistusvaatimus voimaan 1.7.2027
- Tietyille kriittisille sote-toiminnoille lykkäys 1.10.2029 asti
- Riskiperusteinen sopimuksen jatkomahdollisuus 30.6.2030 asti
Sopimuksen jatkaminen edellyttää ilmoitusta Valtiokonttorille. Valtiokonttori julkaisee tiedot, mutta ei tee itsenäistä oikeudellista arviointia sopimuksen jatkamisen pätevyydestä.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) ja 12 kuukauden määräaika - käytännössä pois suljettu seuraamusjärjestelmä?
Suorahankintavalvonnassa KKV:n on tehtävä markkinaoikeudelle esitys 12 kuukauden kuluessa hankintayksikön ja sidosyksikön välisen sopimuksen tekemisestä. Siirtymätilanteessa ei kuitenkaan tehdä enää mitään uusia sopimuksia, vaan olemassa oleva sopimus jatkuu lain puitteissa tietyn määräajan.
Jos sopimus on tehty esimerkiksi vuonna 2018, 12 kuukauden määräaika on jo kauan sitten umpeutunut. Tilanne on siksi oikeudellisesti poikkeuksellinen: sopimus ei ole automaattisesti pätemätön, uutta sopimusta ei tehdä, eikä muodollista suorahankintaa välttämättä synny. Kansallinen seuraamusjärjestelmä saattaa olla siten käytännössä poissuljettu.
Voiko sidosyksikköedellytysten lakkaaminen olla olennainen sopimusmuutos?
Keskustelussa on esitetty myös tulkinta, jonka mukaan sidosyksikköedellytysten lakkaaminen voisi rinnastua hankintasopimuksen olennaiseen muutokseen. Tällöin arviointi ei kohdistuisi enää alkuperäiseen sopimuksen tekemishetkeen, vaan siihen ajankohtaan, jolloin sopimuksen oikeudellinen perusta muuttuu. Jos näin tulkitaan, myös KKV:n toimivalta voisi avautua tästä muutoksen ajankohdasta.
Olennaista sopimusmuutosta koskeva arviointi perustuu hankintalain 136 §:ään, joka implementoi hankintadirektiivin 2014/24/EU 72 artiklan. Sidosyksikköedellytysten lakkaamista ei kuitenkaan ole hankintalaissa nimenomaisesti määritelty olennaiseksi sopimusmuutokseksi. Tulkinta on johdettu EU-tuomioistuimen oikeuskäytännöstä sidosyksikköpoikkeuksen edellytyksistä, erityisesti ratkaisusta C-719/20 (Comune di Lerici). On kuitenkin syytä huomata, että kyseinen ratkaisu ei varsinaisesti koske sopimusmuutoksia, vaan in house -poikkeuksen edellytysten täyttymistä.
Hankintalain uudistuksessa tilanne on siten osittain erilainen kuin kyseisessä ratkaisussa. Lerici-tapauksessa sidosyksikköasema päättyi siksi, että yhtiön omistusrakenne muuttui sopimuskauden aikana ja hankintaviranomainen menetti määräysvaltansa yhtiöön. Hankintalain uudistuksessa sidosyksikköasema voi sen sijaan lakata siksi, että kansallinen lainsäätäjä kiristää sidosyksikköpoikkeuksen edellytyksiä esimerkiksi 10 prosentin omistusvaatimuksella, vaikka tosiasiallinen määräysvalta tai rakenteellinen suhde ei olisi muuttunut.
EU-oikeudessa määräysvaltakriteeri on luonteeltaan funktionaalinen. Direktiivi ei aseta prosentuaalista omistusrajaa, ja unionin tuomioistuin on arvioinut määräysvaltaa kokonaisuutena. Ratkaisevaa on todellinen vaikutusvalta, ei tietty omistusosuus.
Tästä seuraa kiinnostava oikeudellinen kysymys: jos kansallinen 10 prosentin vaatimus ei täyty, mutta EU-oikeuden mukainen määräysvalta voisi edelleen olla olemassa, onko kyse todella EU-oikeudellisesta olennaisesta sopimusmuutoksesta vai pikemminkin kansallisen sääntelyn muuttumisesta kesken sopimuskauden?
EU-oikeudellinen jännite
Palataan vielä unionin tuomioistuimen ratkaisun C-719/20 logiikkaan, jonka mukaan in house -edellytysten lakkaaminen merkitsee kilpailuttamisvelvollisuuden syntymistä.
Kansallinen lainsäätäjä voi säätää siirtymäajoista, mutta EU-oikeuden tehokkuusperiaate asettaa rajan. Siirtymäsäännös ei saa tehdä kilpailuttamisvelvoitteesta käytännössä tehottoman.
Jos sopimuksia voidaan jatkaa vuoteen 2030 asti avoimin riskiperustein ja ilman ennakkokontrollia, kyse ei ole enää pelkästä teknisestä siirtymästä. Kysymys on siitä, missä kulkee raja välttämättömän hallitun muutoksen ja EU-oikeuden kilpailuperiaatteen vesittymisen välillä.
Lopuksi
Kansallinen hankintalainsäädäntö rakentuu hankintayksikön ja sidosyksikön välisen sopimuksen irtisanomisvelvollisuuden varaan. Jos hankintayksikkö ei irtisano sopimusta, sopimus jatkuu. Jos uutta sopimusta ei tehdä, suorahankintaa ei välttämättä synny. Jos 12 kuukauden määräaika on kulunut sopimuksen solmimisesta, KKV:n keinot voivat olla rajalliset.
EU-oikeudessa tarkastelu ei kuitenkaan pysähdy tähän. Jos sidosyksikköedellytykset lakkaavat ja sopimus jatkuu ilman kilpailutusta, tilannetta voidaan arvioida hankintadirektiivin näkökulmasta sen perusteella, voiko sopimus edelleen perustua in house -poikkeukseen.
Lopullinen kysymys ei siis ole vain se, onko sopimus irtisanottu, vaan onko kilpailuttamisvelvoite toteutunut tehokkaasti. Jos vastaus on ei, oikeudellinen arviointi ei välttämättä jää kansalliselle tasolle.
Juuri tässä kohtaa nähdään, toteutuuko kilpailuttamisvelvoite käytännössä vai ainoastaan paperilla.
Hankintaklinikka – Ensiapu hankinnan tai tarjouksen haasteisiin
VALO Partners Asianajotoimisto tarjoaa kokonaisvaltaista tukea, ennakollista riskienhallintaa ja käytännönläheistä neuvontaa hankintaprosessien aikana sekä yrityksille että hankintayksiköille.
Voit olla hankintajuristeihimme yhteydessä suoraan Hankintaklinikan kautta. Saat tilanteeseesi asiantuntijan näkemyksen nopeasti – ja maksutta. Jos kyseessä on laajempi kokonaisuus, arvioimme tilanteen ja tarjoamme selkeät ratkaisuvaihtoehdot.
Ota yhteyttä hankinta-asiantuntijoihimme!
-Anet Joutsen, hankintajuristi







